Jeesuksen Syntymäjuhla
Pari, kolme kuukautta sitten näin eräässä kirjakaupassa täällä kuvan Jeesuksesta joka pysäytti mut. Sen jälkeen kuva jäi kummittelemaan mieleeni, kunnes sitten kaksi viikkoa sitten ostin sen, ja ripustin seinälle. Kun katson kuvaa tuntuu hyvältä, ja voin paremmin erottaa mieleni sisällön ja eri kerrokset, näen varjojeni läpi. Sitten tajusin että hei, jouluhan on tulossa, ja jouluhan on Jeesuksen syntymäjuhla. Ja se on nyt saanut mulle uuden merkityksen. Täällä ei ole mainontaa, ei koristeita, ei lunta, ei joulupukkeja. Silti joulun tuntee. On halua antaa, jakaa ja olla yhdessä. Ja jaettavaahan on, jumalan kiitos.
Jaetaan kaikki.Kaikki.Kaikki.
Tajuatteko?
<3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Jean, osuin sivuillesi ihan sattumalta...sattumaltako?? Teki mieleni sanoa "hei" :). Olen "siskosi" Solhagasta kesien takaa (oliko se 2005?), Hanna. Pysähdyin tuohon viimeiseen ajatukseesi: "Jaetaan kaikki. Kaikki." Siinä onkin haastetta, että oppisimme löytämään muista ihmisistä ja itsestämme sen, mikä on jumalallista ja pyhää, kaikissa samaa ja yhtä. Eikä vaan löytämään vaan myös elämään sitä todeksi omassa arjessa joka päivä. Toivon joulun rakkauden, rauhan ja jakamisen energioita jokaiseen päivääsi minne elämässäsi kuljetkin! Voi hyvin! Hanna <3
Hanna, Hei :)
Tais olla 2006 ja hiljaisuusretriitti. Täällä jakaminmen on tosi konkreettista. Jos naapurilla ei ole rahaa ja toisella on, sitä annetaan. Tai ruokaa, tai vaatteita tai lääkkeitä. se tekee hyväntuntuisen yhteisön johon kaikki saa kuulua...antaminen ja jakaminen tuntuu hyvältä.Ehkäiseekö se myös "kehitystä" koska sen sijaan että itse ponnistelisi omien ongelmien ratkomiseksi, pyydetään apua toiselta....Nämä ei ole mustavalkoisia eikä helppoja. Tilanteessat ilanteen mukaan.
Jean :),
Hiljaisuusretriitti 2006, niin olikin! Taisin elää elämääni siihen aikaan sen verran sumussa, että vuodet sekoittuivat toisiinsa samaksi; ei ollut niin suurta merkitystä sillä, oliko vuosi 2006 vai ehkä joku muu. Mutta se retriitti oli merkityksellinen, niin kuin varmaan kaikki se epämääräinen sumukin. Olet tainnut päästä jakamisen taivaaseen! Jotenkin koin tässä kohti tosi suuren kontrastin, oma ajatukseni tuntuu niin länsimaalaiselta ja ehkäpä vielä jotensakin keinotekoiselta. Teoreettiselta. Voisinkohan mennä koputtamaan sen naapurin ovea, joka kääntää vaivaantuneena katseensa aina kun osumme vastakkain rapussa, kun vaikkapa jauhot on lopussa?? Tai voisinko tarjoutua avuksi viereisen rapun perheeseen, jonka äiti näyttää väsyneeltä, kiukkuiselta ja turhautuneelta? Tai mitä ylipäänsä tiedän heistä muuta kuin mitä ohimennen näen ja omien silmieni kautta tulkitsen??
Mitä muuta voisin jakaa kuin myötätuntoni ja sydämeni energioina niinä hetkinä kun siihen pystyn? Jauhoja voisin antaa vaikka olisin kiinni ja tukossa, kai? Voi aina vain hyvin! Hanna
Lähetä kommentti