Rakkaus. Ihastuminen. Syventyminen. Itsensa peilailu, ja siita tykkaaminen mista peilista nakee. Kaikki muuttuu jatkuvasti, vanhasta luopumista ja uuden vastaanottamista, joka hetki, siita taalla vaikuttaa pitkalti olevan kyse. Valilla huomaa selkeammin missa mennaan, valilla menee horroksessa.

Eras mulle tarkea ihminen lahti tanaan pois, ihminen joka on ollut mulle erityinen luottotyyppi alusta asti. Olo on viela melankolinen, mutta vapaa, kiitollinen ja herkalla tavalla voimakas. Eilen ja tanan itkin syvaa itkua, pitkasta aikaa, ja se yllatti mua vahan kun se tuli niin akkia. Mutta siitakin olen tosi kiitollinen, kaikkien niiden vuosien jalkeen kun en pystynyt itkemaan lainkaan vaikka suretti, ahdisti ja tuntui pahalta. Vapaasti virtavat tunteet, niiden hyvaksyminen ja niista luopuminen, se on kaunista. Itse on rauhassa ja liikkumattomuudessa tunteiden virrassa, ja katsoo ja tuntee miten virtaa niista lapi.

Vapaus on kaunista. Hetkittain voi toisen ihmisen seura olla sellaista, etta se peittaa alleen kaiken, ja jaljelle jaa vain kaunis rauha. Aidomapaa ja pysyvampaa on kuitenkin seura joka ei peita, vaan kulkee rinnalla ja tukee, antaa voimaa kulkea omaa polkua, menipa se sitten lapi millaisten laaksojen tahansa. Kiitos Kiitos Kiitos! Rakastan.