Norjan reissu

Eilen illalla tultiin Norjasta. Reissu oli mahtava. Koskettava ja lammittava, vomistava ja noyristava. Asuttiin yksinkertaisessa tunturihotellissa Lillehammerin lahistolla, hotellin yhteydessa toimii samantyyppinen koulu kuin tama Lindersvold jossa mm. koulutetaan Development Instructoreita tyoskentelemaan Humana People to People.n projekteissa kolmannessa maailmassa.

Hotelli oli taynna lapsia ja nuoria, erilaisia persoonia jotka eri syista eivat sopeudu normikouluihin. Oivalsin esimerkkina olemisen tarkeyden ja ilon. Uskon etta ihmisessa vaikuttavat luonnon voimat koko ajan pyrkivat kohti hyvyytta, valoa ja ykseytta. Se mika vie toiseen suuntaan on mielemme luoma harha erillisyydesta, ego. Elamme yhteiskunnassa jonka kaikki rakenteet ja arvot pohjautuvat tahan harhaan, ja edelleen tukevat sita. Hienoa oli kuitenkin huomata miten helposti lapset ohjautuvat takaisin oikeisiin uomiin, jakamiseen, antamiseen ja rakkauteen aikuisen esimerkin avulla. Rauhallinen lasnaolo ja silloin talloin ele tai sana, huomion osoittaminen, aito hymy, aloitteen tekeminen esim. siivoamisessa, saa ihmeita aikaan.

Sain hiihtaa tuntureilla pitkia lenkkeja seka ladulla etta koskemattomassa lumessa, aurinko paistoi joka paiva ja valo lumisessa maisemassa loi taidetta, sydan riemuitsi ja mieli rauhouttui. Mieleen palasi musitoja lapsuudesta. Isa opetti hiihtamaan ja lukemaan elainten jalkia. Sina jouluna kun muutettiin maalle, Kulloon kylaan, olin juuri tayttanyt viisi vuotta, ja sain joululajaksi ensimmaiset sukseni, valkoiset Jarviset jossa jousisiteet. Ensimmaisella reissulla kotikylan ladulla ajoin ulos, ja toinen suksi napsahti poikki. Itkin ja koin lopullisuuden tunnetta, mutta Isa lohdutti, vakuutti ettei mitaan hataa ollut, kantoi kotiin selallaan ja korjasi suksen hernekeittotolkin peltipalasella. Niilla suksilla hiihdin viela seuraavankin talven ennen kun sain uudet jarviset ja oikeat monot. Mikaan ei ole lopullista, olen valmis kuolemaan, tai elamaan, tekemaan parhaani ja nauttimaan, antaman ja vastaanottamaan viela yhden paivan tai sata paivaa, vuoden tai kaksikymmenta, viisikymmenta vuotta, tapahtukoon tapahtuva.

Uudenvuoden aattona paukuteltiin ennen illallista paukkupommeja, ja juhlatunnelma alkoi. Ruoan kanssa juotiin limua, ja meininki oli railakasta. Myohemmin pelattiin bingoa; jannittavaa, vapautunutta ja iloista, yhteenkuuluvuutta. Kahdeltatoista oli ilotulitus, kakkua ja siideria. Tunnelma omalta kohdalta mukavan sentimentaalinen, vuodenvaihde tuntui taydelliselta; taltahan se tuntuikin, juhla. Jossain vaiheessa matkaani, teini-iassa, juhlaan astui mukaan kuningas alkoholi, ja pikkuhiljaa, kavalasti vuosien saatossa juhlatunnelma muuttui ja alkoi haviamaan, alkoholi kuitenkin jai, kunnes suuri tuskastuminen ja kyllastyminen alkoi vieda siita poispain, ja rupesin loytamaan uusia iloja ja nautintoja joista ei seuraa karsimysta. Puhdas ruoka, terveys, urheilun ja liikunnan ilo, Jooga ja Jumala.

Kaytan huoletta sanaa Jumala, ja se on tavallaan riski, koska sana on aina vaan sana, mielessa oleva kasite jolla on rajansa, niin kuin mielellakin. Jumala on rajaton eika mahdu mieleen eika sanaan. Omalla kohdallani Jumala merkitsee turvallisuuden, ja luottavaisuuden tunnetta, olipa olosuhteet mitka tahansa, tunnetta ja kokemusta siita, etta opastetaan ja autetaan kun tarvitsee.
Jumala on myos minulle lopullinen paamaara, ikuinen, rajaton valo ja rakkaus, ainoa jota kohti oikeasti kannattaa pyrkia, kaikki muu on katoavaista. Maallisessa, materiassa ja ihmisyydessa on tietenkin omat merkityksensa, tehtavansa, haasteensa ja ilonsa, mutta ne ovat minulle olemassa siksi jotta voisin sen kaiken osana kokea ja kehittya kohti jumaluutta.

Taalta Lindersvoldilta lahdettiin liikkelle 5ihmisen voimin, 3nuorta jotka asuvat taalla Botilbudissa, tukiasuntolassa, opettaja Alex seka mina. Botilbudetin nuorilla on normaaliyhteiskunnassa erilaisia ongelmia, paihteiden vaarinkayttoa ja avuttomuutta selvita "normaali" arjessa. Erikoisia ihmisia josta sain talla reissulla kolme uutta ystavaa. Haasteellista tassakin on juuri se mielen luoma erillisyys. Helposti astuu kuvitelma kehiin, jossa alkaa pitamaan itsensa erilaisena, asettamaan itsensa opettajan, avustajan, opastajan rooliin, taikka korokkeelle koska muka "parjaa" paremmin kuin he. Kerta kerran jalkeen jouduin noyrasti palamaan maan pinnalle, osaksi ryhmaa, kokonaisuutta jossa ei tarvitse muuta kuin olla, reagoida totuudella, ja kaikki tapahtuu oikein. Jatkukoon tama edelleen.