Se on Lauantai ilta sitten

Taysikuu oli ja meni. Energiaa oli paljon, ja levottomuutta mielessa. Oltiin 3paivan tyokeikalla Jyllandin saarella, viimeisteltiin Humanan paatoimiston kattoremppaa. Diggaan tasta meiningista, saa tietaa etta lahipaivana luvassa lahto, sitten paasee muutamaksi tunniksi autoilemaan ja kattomaan Tanskaa. Sitten hanttihommia, ja lounasta, illallista ja aamiaistakin tehtyna ruokapoytaan. Nyt kun taysikuu meni jo ohi, on ihanan rento ja raukea olo, suoli toimii taas hyvin kun energiat ei ole niin paljon ylapaassa, ja keho rupesi puhdistautumaan, vesi maistuu, ruoka vahemman. Osa kosmista kokonaisuutta olen minakin, makeeta.

Meininki alkaa tuntumaan hyvalta, kuherruskuukausi siis alkamassa. Parin kuukauden paasta tulee ehka romahdus...Tai who knows. Taalla on kiinnostavia ja aitoja ihmisia, ilmassa paljon iloa ja lampoa. Olen pannut useasti merkille, etta ulkomailla ollessaan usein tapaa ihmisia jotka ovat hyvin paljon jonkun aikaisemman tutun kaltaisia. Nyt olen tassa muutaman paivan tyoskennellyt yhdessa Latvialaisen Ronaldin kanssa, tosi Hærø tyyppi, mutta fiksu ja aito jæbæ, reggaeMeihia, niista en kylla paase iikina nakojaan eroon, enka lapiohommista :) pointtiin pææstæækseni, Ronald on hæmmæstyttævæn paljon Porvoolaisen Jaakko Huotarin kaltainen. Pari paivaa nyt korjannut kattoa ja kuunnellut blaasteja, joulukuun 21paiva alkaa 10paivan joululoma, silloin aion vahan tutustua paikkoihin taalla ja kayda myos Køpiksessa.

Asanaharjoituksen kanssa oon pitanyt aika selkeeta linjaa, koko harjoitus joka aamu ja silla sipuli, hyvalta tuntuu kuhan ei vælita mieleen nousevista vastavaitteista tai hankalista tunteista, vaantaa menemaan vaan, ja sit on on rauhallinen ja selkea olo pitkalle iltapaivaan jolloinka on mantrojen vuoro.

Taalla hoidetaan siivoaminen, osa ruuanlaitosta, tiskaaminen ja huoltohommat yhteisvoimin tietyn systeemin mukaan, jokainen vuorollaan. Hommat vaikuttaa toimivan, ja tyonteko taalla on tuntunut yllattavan hauskalta. Kasvisruoka tuppaa olemaan hiukan koykaista, ja paljon on tarjolla leipaa ja juustoa, joutuu vaan hyvaksymaan tosiasiat toistaiseksi, ja olla kiitollinen siita mita saa, toivottavasti pian voin alkaa vaikuttamaan ja hoitamaan tayttavampaa vegemættøa tilalle.

Lokah Samastah Sukhino Bhavantu
Om Shanti

Nimeni

Kun olin pieni, mun nimi oli Jean(lyhyt a, painotetan n:aa lopussa. Kotona mua kutsuttiin Jeanneksi, ainoastaan Eila tati kutsui mua Jeanteksi, ja sita silloin jotenkin vierastin. Koitti sitten kouluajat, ja joskus ala-asteella rupesin hapeamaan etta mua kutsuttiin Jeanneksi, palokunta harjoituksisa sille naurettiin, ja sanoin itseni irti siita nimesta, ja vaadin, etta kaikki kutsuisi mua Jeanteksi. Se tuntuu nyt typeralta, muta olin lapsi ja itsetuntoni muiden kanssa oli heikko, rippeita tasta kannan edelleen mukanani.

Myohemmin unohdin myos, etta oikea nimi on Jean eika Schaan, ainoastaan Elli Famo kutsuu mua Jeaniksi. Taman panin merkille joskus vuosi sitten, mutta se painui unohduksiin kunnes nyt, Villa Solhagassa Jooga retriitilla asia tuli mieleeni, ja rupesin maistamaan oiekaa nimeani, Jean, eli Schann. Tama nimi varisee mukavasti ja rehellisesti olemuksessani. Siispa, aion tasta eteenpain esitella itseni Jeaniksi, ja niin olen jo tehnyt talla matkala ollessani. Muistan nyt, miten oudolta on tuntunut esitella itseaan Jeanteksi, ainainen ihmettely, tai Schaaniksi...Kun olin pieni ja olin tehnyt jotain pahaa, isani kutsui mua nimella Schaan, ja ikavat varahtelyt seuraa mua siina nimessa tanakin paivana. Te, rakkaat ihmiset, saatte kutsua mua ihan miksi haluatte, koska teissa tunnen rakkauden silti.
Aurinko paistaa ulkona, ja aion nyt menna ulos sita fiilistelemaan. Taalla tietokonehuoneessa on lamminta ja taalla on sydamellisia ihmisia, tuntuu tosi hyvalta viime paivien orpouden jalkeen.

Kiitos teille kaikille, hymyilkaa ihmisille, antakaa jotain hyvaa!

Tänä iltana lähtö. Laiva kutsuu matkailijaa. Tällä hetkellä on pieni olo, ja jotenkin väsynyt. Fiilis on mulle tuttu. Vedän taas itseni ylös juurineen, ja jatkan levotonta etsimistäni. Erillisyyden loppua, sitä tässä etsitään, eikä sitä löydä kuin itsestään. Tiedostan parhaani mukaan missä mennään, ja kuljen eteenpäin, onneksi on punainen lanka, Jooga.

Viime viikon vietin joogaten Villa Solhagan rauhassa, ja silmäni avautui jälleen kerran näkemään totuutta, ainakin osan totuudesta. Totuutta mitä mielensä avulla ei voi ymmärtää koska se on mielen yläpuolella, kokemus joka avautuu harjoittelemalla sinnikkäästi opettajan kanssa johon luottaa täysin, ja joka elää totuudessa. Tuntuu vähän surulliselta että on taas vierähtänyt vaikka kuinka monta kuukautta erossa siitä kirkkaudesta, ja nytkin se tuntuu huteralta, siltä että se voidaan viedä pois milloin tahansa. Tulee mieleen Marko Haavisto & Poutahaukkojen biisin sanat:

"Mua paholainen vaanii joka kulman takana /minne tahansa mä kuljen on tuo tunne mukana"

Silti, ei koskaan ole mitään hätää, vaikka harhassa joudunkin tarpoamaan ajoittain, niin valoon pääsen silti joskus, armosta se tapahtuu, antautumalla mielensä ja ajatustensa edessä.

Luoja auta, pidä kurissa, kaidalla tiellä poissa kiusauksista
Luoja auta vaikka tukista
Pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana

Olenkohan koskaan
Aivan täysin vapaa?